Loading...

Kalevi Mäkinen on ollut paikalla (hyvän) muistinsa mukaan kaikissa Pirkan Hiihdoissa

2019-02-27T13:39:04+00:0027.02.2019|Pirkan Hiihto|

Nokialainen Kalevi Mäkinen, 70, omaa yhdenlaisen Pirkan Hiihdon historian merkkipaalun. Hän on ollut mukana jokaisessa Pirkan Hiihdossa. Siis yhteensä 63 kertaa! Pikkupoikana ensin katsojana, sitten hiihtäjänä, viime vuosina uudestaan ladun varressa. Vieläkin hiihtoa harrastavalla hyväkuntoisella miehellä on vahva muistijälki ensimmäisestä Pirkan Hiihdosta maaliskuulta 1955. Hän oli silloin kuusivuotias. – Asuimme silloin Pentinmaalla ja Aamulehdestä oli luettu, että latu menee tästä läheltä. Pyysin isältä päästä katsomaan hiihtäjiä, Mäkinen kertoo.

Autoja kulki vanhalla Vaasantiellä harvakseltaan. Hevosen ja reen jälkiä oli vain näkyvissä, kun isä työnsi poikaa potkukelkalla viiden kilometrin päähän mehuasemalle Pyrinnön majalle Pinsiössä. -Yksi kapea latu oli hiihtäjille. Kahaus kuului hiihtäjien puvuista ja suksista, kun miehiä saapui pöytien ääreen. Pirkan Hiihdosta tuli nopeasti Pentinmaalla suuri tapahtuma, kylä kun oli muuten talvisaikaan hiljainen. Seuraavana vuonna myös Mäkisen pikkupojan piti päästä uudestaan mukaan tunnelmaan. Nyt hän kulki matkan huoltopisteelle hiihtämällä. Hän muistaa elävästi hiihdon perustajaa Tahko Pihkalaa kyydinneen Roverin pysäköineen väärälle puolelle Vaasantietä. – Auton maskiin oli ripustettu Tahkon rintanumero 100. Näin myös itse Tahkon erikoisine käsisuojuksineen. Hän oli hiihtänyt osan matkaa ja oli Pyrinnön majalla seuraamassa hiihtäjien matkan tekoa.

Väsyneitä hiihtäjiä kannustettiin ladun varressa: ”Vielä sata metriä mehuasemalle”. Joku kannusti huumorimielessä samoilla sanoilla myös Pirkan latua suksinutta Kalevia ja se tuntui pikkupojasta hienolta. Pirkan Hiihdon ensimmäisinä vuosina kolme kertaa voittaneen kilpahiihtäjä Tauno Karvasen menoa seurattiin tarkasti. Pentinmaan pikkupojat olivat sen jälkeen ladulla karvasia.

Vuonna 1958 hienona pakkaspäivänä isä ja poika Mäkinen päättivät lähteä suksilla pitemmälle, Rokkakoskelle asti katsomaan hiihtäjiä. – Rynkytin isää, että nyt lähdetään, että ehditään nähdä ne ensimmäiset. Ei hän uskonut. Ei ne sieltä vielä tule, sanoi hän. – Onko ketään mennyt tästä vielä, kysyimme kun sitten saavuttiin perille. 200-300 äijää, vastattiin. Kyllä harmitti, että oltiin myöhässä, Mäkinen muistaa nauraen.

1960-luvulla mehuasema siirtyi näillä main Pinsiön koululle. Kärkimies tulikin, mutta hän ei ollutkaan Karvanen, vaan kyyryssä alamäkeä laski pannumyssyn näköinen päähine päässään Veikko Uusitalo (kilpasarjan voittaja 1960, 1961 ja 1962). – Karvanenkin tuli sitten. Häneltä oli mennyt toinen suksi poikki ja sai ehjän tilalle Pinsiön koululla.

1960-luvun puolivälissä reitti kulki Lavajärven kautta. Latu meni ryteikön keskellä ja sinnekin piti rämpiä suksilla tapahtumaa katsomaan. – Oli tietoa, että Hakulinenkin on mukana. Sieltä hän kärjessä tulikin. Lähdin hiihtämään jonkin matkaa perässä. Hän vilkuili vähän väliä taakseen, että onko se sama pikkupoika vai joku kilpakumppani.

Kalevi Mäkinen kävi töissä Pentinmaalta Tampereella, ensi linja-autolla, sitten omalla. Kerran, tammikuussa 1971, hänen täytyi jättää auto korjattavaksi Rantatielle. – En tiennyt bussien kulkemisista, joten korjaamolla päätin yhtäkkiä kävellä 25 kilometrin matkan kotiin ja sitten lähteä Pirkan Hiihtoon. Ne molemmat olivat sellaisia testejä itselle.

Linja-autossa matkalla Niinisalon majoitukseen huuli lensi autossa ja tunnelma oli hieno. Ja nousi vaan, kun miehet illan hämyssä nuotiolla voitelivat suksiaan. Pentinmaalla ei ollut hiihtoasiantuntijoita, jotka olisivat osanneet neuvoa, miten pitkälle matkalle pitää varautua. ”Älä syö paljon, että jaksat hiihtää”, oli ainoa neuvo. – Söin yhden appelsiinin. Kyröskoskella olin niin tyhjä, että söin viisi lautasellista soppaa ja kolme vellimukia. Olotila koheni ja Kalevi saapui Lamminpään maaliin retkeilijöiden sarjassa sijaluvulla 311.

Seuraavana talvena hän oli Kuopiossa kursseilla ja harjoitteli Puijon maastoissa. Sijaluku parani 91:een. Talven 1973 vähälumisuudesta huolimatta harjoittelua kertyi mukavasti. – Sijaluku 25 tuli, vaikka epäonnistuin voitelussa. Seuraavana vuonna piti taas parantaa. Välineistäkin oli kunnossa, Kyröskosken Ponnen kautta oli saatu uudet sälesukset. – Jätin Niinisalossa sukset narulla kiinnitettynä yöksi pyörätelineeseen. Aamulla tallella oli pelkkä naru. – Kaiholla katselin, kun laukaus pamahti ja hiihtäjät lähtivät matkaan. Seuraavaan Pirkan Hiihtoon tulikin toistakymmentä vuotta väliä. – Muutenkaan ei elämä oikein siinä vaiheessa sujunut. Mitenkään en rappiolla ollut, mutta tuntui, että olin menettänyt siunauksen, kertoo kotoaan vahvan kristillisen kasvatuksen saanut Kalevi Mäkinen. – Sitten tuli Raamattu rakkaaksi, pääsin eheytyksen tielle ja elämä alkoi taas maistua.

Myös hiihtäminen tuli uudestaan ohjelmaan, seurasi 19 peräkkäistä Pirkan Hiihtoa lukuisine muistoineen, joista yksi Reppuhiihtona suoritettu on jäänyt erityisen raskaana mieleen. – Keli oli superraskas, satoi märkää lunta. Vatulassa voitelin puoli tuntia. Kymmenen metriä pääsin ja taas oli kauheat tallat pohjissa, joita piti hangata pois viiden metrin välein. Kyröskoskella hän pääsi ja poikkesi Olli Nurmen urheiluliikkeessä, josko löytyisi mitään kikkaa suksen pohjiin. – Olli voiteli, mutta ei siitä apua ollut.  Rokkakoskelle saakka mentiin suksilla kävellen, sitten lumi rupesi muuttumaan ja kulku helpottui. Tuskien taival, mutta läpimärkä mies tuli maaliin silläkin kertaa.

Vuonna 1992 hän sujutteli hankikelillä 90 kilometrisen kuuteen tuntiin ja 21 minuuttiin. Viimeisimmässä, vuoden 2013 hiihdossa hän viihtyi ladulla 11 tuntia, 26 minuuttia ja 53 sekuntia. – Se osoittaa, miten paljon kelit eri vuosina ovat vaihdelleet. – Suurin osa hiihdoista on ollut kuitenkin aivan upeita. Julkujärvelle kun pääsee, tietää että seuraavana odottaa jo maali. – Ja sitten kun pääsee siihen viimeiseen laskuun Teivoon. Se tunne on mahtava, kun tietää taas tehneensä sen 90 kilometrin lenkin. Ja saaneensa perheeltä tukea siihen ”rääkkiin”. Kiitossoitto vaimolle heti maalissa kuuluukin asiaan.

Kalevi Mäkisen viimeisestä Pirkan Hiihdosta on kuusi vuotta. Juttutuokion vaiheilla hän vielä pohti, josko lähtisi tänä vuonna Puoli-Pirkkaan. Tai sitten mennään viime vuosien tapaan suksilla Ylöjärven harjulle katsomaan ja huutelemaan kärkihiihtäjille tilannetietoja.

 

Pekka Aarnivala

 Kuvassa: Kästle-suksilla Kalevi Mäkinen lykki monet Pirkan Hiihdot, Atomicit ovat tuoreempaa perua. Hän käy hiihtolenkillä edelleen kolme-neljä kertaa viikossa.