| PIRKAN HÖLKKÄ - JUOSTEN, KÄVELLEN, HÖLKÄTEN |
Suomen ainoa pääosin maastossa juostava massajuoksutapahtuma järjestetään vuosittain lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Valkeakoskelta Tampereelle kulkeva 33 kilometrin reitti on vaihtelevasti pururatoja, metsäteitä ja – polkuja. Asfaltin osuus reitillä on noin viisi kilometriä. Juoksusarjojen lisäksi on mahdollista osallistua kävelysarjaan, jossa ei ole ajanottoa. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Tampereen Taivaltajat ry ja Valkeakosken Retkeilijät ry.
Pirkan Hölkän historia ulottuu vuoteen 1970. Reitti on pääosin ollut aina nykyisen kaltainen. Keskimääräinen osanottajamäärä on hieman yli 1700. Vuonna 2011 maalin saavutti 1887 kuntoilijaa.










Talkoohölkkä on hölkätty. Kun kahden päivän tulokset kirjataan yhteen, saadaan yhteensä 1700 maaliviivan ylittäjää. Tämän lisäksi 33 kilometrin matkan taivalsi australianpaimenkoira Signe, mutta tässä tapauksessa häntä(ä) ei hyväksytä virallisiin lukuihin mukaan.
Lähtöalueella sekä myös maalialueella on Maxim-urheiluravinteiden tapahtumamyyntiä tarjoushinnoin. Ruuhkan ja mahdollisen kiireen vuoksi; varaathan hiukan käteistä näihin ostoksiin. Myynnissä löytyy mm. energiapatukoita, geelejä ja palautumisjuomia.



