Tapahtuma-
kumppanit
Sivuston ylläpitoa
tukemassa
PIRKAN HIIHTO - LATURETKIEN KUNINGASMATKA

phi main

Yksi legendaarisimmista laturetkistä Suomessa hiihdetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina Kankaanpään Niinisalosta Tampereen Teivoon. 90 kilometrin täysmatkan lisäksi on mahdollista hiihtää myös Retki-Pirkka 52 km (p/v) Niinisalosta Kyröskoskelle ja Puoli-Pirkka 45 km (p/v) Hämeenkyrön lentokentältä Teivoon. Tapahtuman järjestää Pirkan Hiihto ry.

Lauri "Tahko" Pihkalan ja Erkki Palolammen ideoima Pirkan Hiihto hiihdettiin ensimmäisen kerran vuonna 1955. Tapahtuma on järjestetty joka vuosi, vaihtelevista lumitilanteista huolimatta. Osanottajamäärät ovat 2000-luvulla olleet kasvussa, vuonna 2012 maalin saavutti 3067 hiihtäjää.

Lauantaina, viikko Pirkan jälkeen järjestetään omahuoltoperiaatteella, ilman ajanottoa Pirkan Reppuhiihto 90 km.

hiihtokuninkaat59. Pirkan Hiihdon päätösjuhlassa palkittiin jälleen perinteiseen tapaan uudet, 50 kertaa hiihtäneet Hiihtokuninkaat. Näiden lisäksi luovutettiin pöytästandaarit sekä 30 että 40 kertaa hiihtäneille. Samalla muistettiin muutamia talkoolaisia, jotka vuosien ajan ovat olleet mukana tekemässä tapahtumaa. Yhdessä Lions Club Tampere Harjun kanssa palkittiin lisäksi kaksi menestynyttä pirkanmaalaista nuorta hiihtäjälupausta. Tänä vuonna stipendeillä muistettiin Katri Lylynperää ja Aleksi Vuorista.

40kertaa

30kertaa

Malttamattomat voivat halutessaan tutustua lopulliseen tulosluetteloon, joka tänään lähti painettavaksi. Missään nimessä liki 100-sivuista opusta ei kannata tulostaa, tämän postitamme kaikille ilmoittautuneille huhti-toukokuun vaihteessa.

Tulosluettelo

Tässä myös viralliset tulokset

Tämän kevään viimeisimpiä oleva massahiihto - aurinkoinen Vuokatti Hiihto 23.3.2013 - tarjoaa Katinkullan rannoilla ja Vuokatinvaaroilla hienoja maisemia, monipuolisia ja hyvin hoidettuja latureittejä sekä hiihtokauden lopun rentoa tunnelmaa! Hiihtojen jälkeen pääset rentoutumaan uimalla, saunomalla ja myöhemmin illalla vaikka maankuuluissa Napiksen tansseissa tanssilattialla pyörähtämällä. Kuulostaa hyvältä, vaikkei edes itse hiihtäisi.

Ilmoittautuminen Vuokattu Hiihtoon normaalihinnalla on voimassa vielä maanantaihin 18.3. asti

Lue lisää täältä

Pirkka toivottaa etenkin kaikille Kainuulaiseen Sprinttiin - 120 kilometrin koitokseen - osallistuville oikein paljon onnea!!

Tunnelmia Pirkan Hiihdon maalista kuvattuna 2013.

Pirkan Hiihdon seurannassa olevien hiihtäjien etenemistä voi seurata osoitteesta:

http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=tt&;id=20130303b

Seurannassa olevat hiihtäjät löytyvät aiemmasta tiedotteesta.

Lisää artikkeleita...

Etsi sivustolta

Sää Tampereella

Kaverit

  • Vesileppis
  • Paippi
  • Finlandia
  • Jämi
  • Kainuun Rastiviikko
  • Startex
  • Vaherusring hiihtoputki
  • Vuokatti-Hiihto
  • image

partner-race-logo

YouTube löytö

YouTube löytö