Syyskauden kuntoiluhuipentuma Pirkan Hölkkä juostaan sunnuntaina 1.10.2023 jo 53. kerran. Tämän kuntotapahtuman täyttäessä jokunen aika sitten 50 vuotta, sen oheen lanseerattiin Vuoreskieppi, jonka alkuperäisenä työnimenä oli ”Puoli-Pirkka”. Tarkoituksena on tarjota tämän kuntoliikuntatapahtuman yhteydessä myös vaihtoehto täyspitkälle 33 km polkujuoksulle. Tästä vuodesta eteenpäin ”Vuoreskieppi” tunnetaan nimellä ”Pirkan Kieppi”. Reitti pysyy samana, vain nimi vaihtuu.

Nimiuudistuksella halutaan liittää Pirkan Kieppiin osallistuminen entistä lähemmin Pirkan Hölkkä -tapahtumaan. Noin 16 km Pirkan Kieppi syksyisen kauniissa Vuoreksen ja Hervannan maisemissa onnistuu kaikilta hyvän peruskunnon omaavilta liikkujilta. Itselle sopivan juoksu- tai kävelyvauhdin lisäksi jaksamisesta pitää huolta myös yhteiset huoltopisteet Pirkan Hölkän kanssa (Vormisto, Hervanta ja Nirva/maali). Tässä tapahtumassa ei ole kiire. Ulkona liikkumisesta on hyvä ehtiä nauttimaan, myös huoltopisteiden tarjoamien eväiden muodossa. Pirkan Kieppi on hyvä vaihtoehto täysimittaiselle matkalle tai vaikkapa sopivan haastava välitavoite tulevaisuuden osallistumiselle täyspitkään hölkkään. Pirkan Kiepille voi osallistua vaikka koko perheen voimin. Täysmatka vaatii hieman enemmän valmistautumista ja harjoituskilometrejä ennen sukeltamista syksyisen luonnon syliin.

Tutustu Pirkan Kiepin reittiin Pirkan Hölkän kartassa. Reittikuvaus löytyy Pirkan Kieppi -otsikon alta.