”Rauhallisin mielin voivat niin hiihtäjät kuin järjestäjätkin lähteä ensi viikonloppuun. Reitti on moneen vuoteen parhaassa kunnossa. Ensimmäisillä 50 kilometrillä ei huonoja kohtia juuri olekaan. Esimerkiksi Hämeenkangas on erinomaisessa kunnossa, lunta on puoli metriä, kertoo Pirkan uran läpikotaisin tunteva omaan 47. hiihtoonsa valmistautuva Pirkan Hiihdon johtokunnan jäsen Matti Äijö.

”Edellisiin vaihteleviin talviin verrattuna pelastus oli se, että ensin tuli pakkaset, jotka jäädyttivät pohjan ja sitten vasta ensimmäiset lumet. Tämä kerrostuksellisuus on ollut hyväksi, pohja ei petä. Mielestäni matkaan voi hyvin lähteä parhaalla kalustolla.”

”Sää saattaa vähän sahata nollan molemmin puolin. Jos olisi pari astetta ennustetta kylmempää, olisi luvassa jopa huippukeli”, Äijö toteaa.

”Osittain oikein hyvää, osittain tyydyttävää”, tiivistää puolestaan reitin loppupään kunnon parikymmentä vuotta Pirkan latuja huoltanut Erkki Mansikkamäki.

”Hämeenkyrön-Kyröskosken välillä kuusikot ovat reitin pahimmat paikat. Siellä meni jäätikölle, kun sade tuli vetenä puista. Kyllä niihinkin paikkoihin lumipinta saadaan jäätikön päälle. Kyröskosken jälkeisestä noususta maaliin saakka on taas hyvää reittiä.”

  1. Pirkan Hiihtoon tulevana sunnuntaina 3. maaliskuuta on ennalta ilmoittautunut yli 1 200 hiihtäjää.

 

  1. PIRKAN HIIHTO SUNNUNTAINA 3.3.2024 JA PIRKAN REPPUHIIHTO LAUANTAINA 9.3.2024.

Jälki-ilmoittautuminen Teivon ABC:llä lauantaina 2.3. kello 15-19 ja Niinisalon lähtöpaikalla sunnuntaina 3.3. kello 5.30-10.30. Puoli-Pirkan lähtöpaikalla sunnuntaina 3.3. kello 8.30-10 ja 12.30-14.iinisalon lähtöpaikalla su 3.3. klo 5:30-10:30

Sarjat: Pirkan Hiihto 90 km, Retki-Pirkka 52 km, Retki-Pirkka 2007-2012 syntyneet, Puoli-Pirkka 45 km, Puoli-Pirkka 2007-2012 syntyneet, Neliveto/joukkue.     

Reppuhiihto 90 km, Puoli-Reppuhiihto 52 km, Reppuhiihto Neliveto.

 

Lisätiedot: Pirkan Hiihto ry, puheenjohtaja Tapio Syrjänen 050 588 5332, huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101