Varsinainen Pirkan Hiihto jouduttiin perumaan, mutta kauan odotetun lumipeitteen saapuminen reitin alueelle tekee mahdolliseksi toteuttaa Reppuhiihto noin 60 kilometrin pituisena ensi lauantaina 7. maaliskuuta.
- Pirkan Hiihto pystytään järjestämään sekä perinteisellä että luistelutyylillä.
-Reppuhiihto päästään hiihtämään reitin alkupäässä. Lähtöpaikkana toimii tuttuun tapaan Niinisalo. Sieltä päästään hiihtämään melkein Varppeen huoltopisteelle saakka Koirikuonoon, josta käännytään takaisin Jämin maastoon, kertoo Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.
Jämillä tehtävän lisälenkin avulla pituutta saadaan noin 60 kilometriä. Jämillä on myös 65. Pirkan Hiihdon maali.
-Nyt näyttää varsin hyvältä. Suunnitellulle reitille saatiin yli kymmenen senttiä lunta ja lisääkin on sääennusteiden mukaan luvassa viikon puolivälissä. Reitti on hiihdettävässä kunnossa, mutta ykkössuksilla ei matkaan ehkä kuitenkaan kannata lähteä, Syrjänen ohjeistaa.
Myös kolme vuotta sitten oli huono lumitalvi, jolloin varsinainen Pirkan Hiihto jouduttiin peruuttamaan, mutta Reppuhiihto onnistui samaan tapaan viikkoa myöhemmin, silloinkin lyhennettynä 60 kilometrin versiona.
Tarkemmat ohjeet hiihtäjille tulevat Pirkan Kierroksen verkkosivuille tiistaina 3.3.
Lisätiedot: Pirkan Hiihto ry, puheenjohtaja Tapio Syrjänen 050 588 5332, huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101, Pirkan Kierroksen toimisto, tapahtumakoordinaattori Kaisa Björn 050 408 5111