67. Pirkan Hiihdon valmistelut ovat hyvällä mallilla. Lunta saatiin 90 kilometrin reitille Kankaanpään Niinisalosta Ylöjärven Teivoon kuukautta viime vuotta aiemmin. Pakkasjaksoa seurannut suojasää ohensi lumipeitettä, mutta samalla kovetti latupohjia. Nyt on saatu päälle jo runsaasti uutta lunta. Niinpä järjestäjä odottaa runsasta osanottoa maaliskuun alun tapahtumaan.

– Niinisalosta Ikaalisten rajalle asti päästiin pohjustamaan jo ennen joulukuun puoltaväliä. Kun lumitilanne vain parani, joulun aikoihin Hämeenkankaalla oli jo hyvät hiihtokelit. Suojakeli vei uran välillä tyydyttävään kuntoon, mutta uusia sateita on jo saatu. Moni Pirkan hiihtäjä on saanut jo mukavasti kilometrejä alle, kertoo Pirkan Hiihdon lähdön johtaja Pertti Manninen.

Myös Vatulan ja Hämeenkyrön välinen 11 kilometrin osuus Pirkan Hiihdon reitistä on ollut jo alkutalvella suosiossa.

-Ikaalislaiset lähtevät toisesta päästä ja hämeenkyröläiset toisesta ja ladulla tutut hiihtäjät sitten tapaavat. Myös reitin taukopaikalla ja Vatulan hiihtomajalla on ollut jo paljon väkeä. Ennen Vatulaa on vielä kunnostamatta vajaan kymmenen kilometrin pätkä Pirkan latua, kertoo Ikaalisten seudun tilanteesta 45 kertaa Pirkan Hiihdon hiihtänyt Matti Äijö.

-Tilanne reitillä näyttää hyvältä, vahvistaa Hämeenkyrön lentokentän ja Ylöjärven välisen osuuden latumestari Erkki Mansikkamäki.

-Lumen tultua saatiin pohjat ajettua ja suojapäivien jälkeen tulleet pakkaset jäädyttivät ja suojasivat pohjat. Osalle synkkiä metsäpätkiä tarvitaan ja on jo saatukin lisää lunta.

90 kilometrin reitin loppu Pinsiönkankaalta Teivoon ja Lamminpäähän on Ylöjärven kaupungin toimesta hyvässä hiihtokunnossa.

 

 Treeniryhmä Pirkan Hiihtoon

Lempääläläiseen kestävyysvalmentajan Petri Simosen valmennusryhmään liittyi lokakuussa innokkaita kuntourheilijoita, joiden tavoitteena on suorittaa Pirkan Hiihdon täysmatka.

-Ryhmä aloitti lokakuun lopussa. Ensin rullilla, sitten Mustavuoressa sauvarinnettä, lumien tultua hiihtoa. Pohjakuntoa haetaan kilometrimääriä kasvattamalla, mutta ryhmäläisten toiveena on ollut myös paneutuminen hiihtotekniikkaan, Petri Simonen kertoo.

Ryhmän jäsenillä on ohjelmat myös omiin harjoituksiin. Hiihdon yhteisharjoitukset käynnistyivät joulukuun alussa ja jatkuvat helmikuun loppupuolelle.

-Mukana on kokemattomampia hiihtäjiä, joille tuleva Pirkan Hiihto on ensimmäinen. Joukkoon kuuluu myös sellaisia hiihdon harrastajia, joille tapahtuma on kokemuksena jo tuttu.

 

Ensimmäinen Pirkan Hiihto odottaa

Tamperelainen Annika Pörsti, 36 opiskelee liikunnanohjaajaksi Varalassa ja on harrastanut liikuntaa koko ikänsä: tennistä, kuntosalia, golfia. Hiihtäminen oli jäänyt vähemmälle.

-Viime kesänä olin mukana ensimmäistä kertaa Jukolan venlojen viestissä. Sitten heräsi ajatus ensimmäisestä Pirkan Hiihdosta. Heti en hoksannut, kuinka pitkä matka se on, hän kertoo.

Halu uusiin kokemuksiin ja itsensä haastaminen heti Pirkan Hiihdon täysmatkalle sai hänet lähtemään mukaan Petri Simosen ”Tavoitteena Pirkan Hiihto” -ryhmään.

-Neljästi viikossa on ohjelmassa jonkinlaista tekemistä, hiihdossa nyt pitempiä matkoja. Oikean tekniikan opettelu on minulle tärkeää. Olen aina halunnut oppia hiihtämään kunnolla. Tasatyönnössä on tullut jo kehitystä, vuorohiihto on vielä haasteena.

Annika Pörstin ohjelma sisältää neljä-viisi kertaa viikossa hiihtoa tai muuta aerobista harjoittelua, lisäksi lihaskuntoa ja keskivartalon voimaa kehitetään yhdestä kolmella viikottaisella harjoituksella. Ohjelman mukaan joka kolmas viikko on kevyempi.

Opiskelun ohella Annika Pörsti työskentelee eskarissa ja lisäksi valmentaa 2-10- vuotiaita tennisnuoria. Aikaa ja motivaatiota riittää silti hiihdon treenaamiseen Tampereella Peltolammin lähiladulla, Suolijärvellä tai Kaupissa tai sitten Lempäälän Hakkarissa.

Kunhan Pirkan Hiihdon päivä koittaa, Annika Pörsti uskoo 90 kilometrin taipaleen vievän aikaa koko päivän ajan.

-Mutta kunhan loppuun pääsee ja suksi luistaa, hän toivoo tulevalta latuseikkailultaan.

 

 67. PIRKAN HIIHTO SUNNUNTAINA 5.3.2023 JA PIRKAN REPPUHIIHTO LAUANTAINA 11.3.2023

90 kilometrin täysmatkan lisäksi on mahdollista hiihtää myös perinteisellä tai vapaalla 52 kilometrin Retki-Pirkka Niinisalosta Kyröskoskelle tai 45 kilometrin Puoli-Pirkka Hämeenkyrön lentokentältä Teivoon. 90 km päämatkan voi suorittaa myös viestihiihtona Neliveto-sarjassa.

Omahuoltoperiaatteella, ilman ajanottoa hiihdetään seuraavana lauantaina Pirkan Reppuhiihto. Reppuhiihdossa on toista kertaa mukana 52 kilometrin puolimatka sekä neliveto.

 

Lisätiedot: Pirkan Hiihto ry, puheenjohtaja Tapio Syrjänen 050 588 5332, huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101