Pirkan Hiihtoon on aikaa kaksi kuukautta. Hiihdon järjestäjät luottavat vankasti, että tapahtuma pystytään viemään läpi tummista pilvistä huolimatta. Toivottavasti näin, sillä luminen viime talvi toi runsaasti uusia hiihdon harrastajia laduille ja uusia välineitä hankittiin suuria määriä. Ulkona liikkumisesta tuli monelle ainoa laji korona-aikana.

-Seuraamme tiukasti koronatilanteen kehittymistä. Koronan puolesta päätös hiihdon järjestämisestä pystyttäneen tekemään helmikuun puoliväliin mennessä, kertoo Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.

-Päätös latujen kunnon osalta voidaan tehdä vielä viikko ennen h-hetkeäkin. Nythän lumitilanne näyttää hyvältä. Latua on hiihdettävässä kunnossa jo yli 20 kilometriä ja pohjia ajetaan tällä viikolla lisää.

Järjestelyjen osalta suurimmat muutokset ovat lähtöpaikalla Niinisalossa, missä tukikohdaksi tulee varuskunta-alueen ulkopuolella sijaitseva varuskuntakerho. Sieltä lähtijät siirtyvät hiihdon perinteiselle lähtöpaikalle Valkiajärven kautta jäätilanteen salliessa tai kävelyreittiä pitkin.

Viime vuonna Pirkan Hiihto jouduttiin koronatilanteen takia perumaan kokonaan. Vuonna 2020 varsinainen hiihto jouduttiin perumaan huonon lumitilanteen takia, mutta lumitilanteen parannuttua päästiin reppuhiihto järjestämään lyhennetyllä 60 kilometrin matkalla juuri ennen kuin korona keskeytti koko maan liikuntatoiminnan.

-Toivomme hartaasti, että tilanne maaliskuun alussa olisi sekä lumen että ennen muuta koronan puolesta sellainen, että 66. Pirkan Hiihto voitaisiin järjestää perinteisellä 90 kilometrin reitillä sunnuntaina 6. maaliskuuta ja Pirkan Reppuhiihto lauantaina 12. maaliskuuta.

-Kävi miten tahansa, suosittelemme hiihdon harrastajia käyttämään hyväkseen Pirkan Uraa hiihtolenkeillään. Reitin varren kunnat sekä Pirkan Hiihdon järjestäjät pitävät reittiä auki olosuhteiden mukaan ennen hiihtoa ja sen jälkeenkin, Syrjänen toteaa.

Useilla hiihtäjillä osanotto on siirtynyt jo vuodelta 2020 tai vuodelta 2021. Pyrimme julkaisemaan ensi viikolla listan, josta löytyy niin tänä vuonna ilmoittautuneet kuin myös kaikkien siirrettyjen hiihtäjien tiedot.

Lisätiedot:
Pirkan Hiihto ry, puheenjohtaja Tapio Syrjänen 050 588 5332,
huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101