PIRKAN HIIHTO - LATURETKIEN KUNINGASMATKA

Yksi legendaarisimmista laturetkistä Suomessa hiihdetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina Kankaanpään Niinisalosta Tampereen Teivoon. 90 kilometrin täysmatkan lisäksi on mahdollista hiihtää myös Retki-Pirkka 52 km (p/v) Niinisalosta Kyröskoskelle ja Puoli-Pirkka 45 km (p/v) Hämeenkyrön lentokentältä Teivoon. Tapahtuman järjestää Pirkan Hiihto ry.

 

Lauri "Tahko" Pihkalan ja Erkki Palolammen ideoima Pirkan Hiihto hiihdettiin ensimmäisen kerran vuonna 1955. Tapahtuma on järjestetty vuotta 2014 lukuun ottamatta joka vuosi, vaihtelevista lumitilanteista huolimatta.  Vuonna 2016 kisan järjestäminen oli pitkään vaakalaudalla heikon lumitilanteen takia ja osallistujamäärä jäi näin ollen vain 1823 hiihtäjään. Vuonna 2013 maalin saavutti 3501 hiihtäjää ja vuonna 2015 osallistujia oli 3001. Osanottajamäärät ovat 2000-luvulla olleet kasvussa lumitilanteeltaan heikkoja vuosia lukuun ottamatta.

Lauantaina, viikko Pirkan jälkeen järjestetään omahuoltoperiaatteella, ilman ajanottoa 90 km pituinen Reppu-Pirkka.

 

Vuonna 2017 hiihdetään sunnuntaina 5.3. ja Reppu-Pirkka lauantaina 11.3.

Järjestelyt vauhdissa, vaan päästäänkö ladulle?

Pirkan Hiihdon johtokunta kokousti eilen ja toisin kuin voisi olettaa pääaiheena ei ollut suinkaan surkea lumitilanne, vaan tapahtuman järjestelyt. Kaikki järjestelytoiminnot ovat nimittäin täydessä vauhdissa, joten sen puolesta ainakin yritämme loppuun asti, että pääsisimme hiihtämään kolmen viikon kuluttua.

Noin 10 senttiä lisää lunta riittäisi siihen, että koko täysmatka päästään hiihtämään. Tiedotamme tapahtuman tilanteesta viimeistään maanantaina 27.2. 

Ilmoittautumistaan pohtiville tiedoksi kuitenkin, että mikäli vuoden 2014 lumeton epäonni toistuu, niin siirrämme ilmoittautuneiden osallistumisen automaattisesti seuraavaan vuoteen. Palautamme myös maksun sitä erikseen pyytäville, mutta varaamme oikeuden pidättää maksusta osuuden (maksimissaan 30 %) jo syntyneiden kulujen kattamiseksi.

 

 

Euroloppet Suomi Racer

 

Squeezy

Etsi sivustolta

Hiihdon kaverit

  • Suksihionta.fi
  • Safari Hotelli Paljakka
  • Squeezy
  • Tervahiihto
  • Jämi Hiihtoputki
  • Suomi Euroloppet Racer
  • Välimatkat
  • Vesileppis
  • Kooveen suunnistusjaosto
  • Finlandia
  • Jämi
  • Startex
  • Paippi
  • Jämi42
  • Vahterusring
  • Vuokatti-Hiihto
  • Pogostan Hiihto

Hiihdon Youtube löytö

Pirkan Kierroksen

toimintaa tukevat

Jsport-logo 
Sivuston ylläpitoa
tukemassa