Huonojen lumitalvien takia perinteisen Pirkan Hiihdon järjestäminen on viime vuosina ollut vaikeaa. Nyt lumitilanne reitin alueella näyttää lupaavalta, mutta koronavirus aiheuttaa omat haasteensa 66. Pirkan Hiihdon järjestämiseksi.
-Voimassa olevien viranomaisten asettamien rajoitusten mukaan emme voi järjestää tapahtumaa 7. maaliskuuta. Myöskään Reppuhiihdon toteutus ei näillä rajoituksilla onnistu, kertoo Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.
Viime vuonna varsinainen Pirkan Hiihto jouduttiin lumipulan takia perumaan. Reppuhiihto pystyttiin viikkoa myöhemmin järjestämään juuri ennen kevättalven koronarajoituksia, tosin lyhennetyllä 60 kilometrin reitillä. Osallistujia oli 328.
-Jos koronarajoitukset helpottaisivat niin, että Reppuhiihto tänä vuonna toteutuu, matkana on täysi 90 kilometriä ja maali perinteiseen tapaan Lamminpään hiihtomajalla, Syrjänen kertoo.
Lähtöpaikka siirtyisi kuitenkin Jämille, koska Niinisalon varuskunnassa jatkuu koronan aiheuttama vierailukielto maaliskuulle saakka. Muuten reitti olisi tuttu perinteinen.
-Vaikka hiihdon järjestäminen on tällä kertaa hyvin epävarmaa, pyrimme pitämään Pirkan Uraa hiihtokunnossa niillä osuuksilla, jotka eivät kuulu kuntien ylläpitämään latuverkkoon. Näin innokkaat hiihdon harrastajat pääsevät tekemään pitempiä lenkkejä Pirkan hengessä.
-Me hiihdon järjestäjät seuraamme tiiviisti koronatilannetta ja olemme yhteydessä viranomaisiin. Tiedotamme tulevista muutoksista välittömästi. Toivomme hiihtokansalta kärsivällisyyttä odotteluun, Syrjänen toteaa lopuksi.
Lisätiedot:
Pirkan Hiihto ry, puheenjohtaja Tapio Syrjänen 050 588 5332
huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101