Itäisen Euroopan suurin pyöräilytapahtuma Rattaralli järjestetään jälleen Viron Tartossa toukokuun 29. päivänä. Pirkan Pyöräilyn johtoryhmä tutustui viime kesänä tapahtuman järjestelyihin yhdessä Kaupin Kanuunoiden iskujoukon kanssa. Sekä 135 ja 56 kilometrin reiteille osallistuneet  että erilaisiin järjestelytoimintoihin tutustuneet olivat vaikuttuneita näkemästään. Järjestelyt toimivat hienosti, majoituspaikkoja löytyi kävelymatkan päästä lähtö/maalialueesta, palvelut ja kuulutukset toimivat englanniksi. Tiet olivat hyväkuntoisia ja turvallisuutta takaamassa oli moninainen poliisi- ja liikenteenohjaajajoukko. Ajajat muistelevat vieläkin, miten sivuteiltä tuleva autoliikenne oli joissain kohtaa kokonaan pysäytetty ja tie varattu polkijoiden käyttöön. Rattaralli on kilpailu, joten kärkijoukkojen meno on sen mukaista. Yleinen tapahtuman luonne oli kuitenkin hyvin Pirkan Pyöräilyn kaltainen; monituhatpäiseen osallistujajoukkoon mahtui kilpailijoiden lisäksi myös nautiskelijat.

Lisätietoja tapahtumasta löydät kotisivuiltaan. Vielä ehdit hyvin mukaan tämän vuoden Rattaralliin, vaikka ajamaan Pirkkaa varten valmistelevan treeniajon.