73 vuotta sitten, Oslon talviolympialaisissa Lauri ”Tahko” Pihkala ja muutama muu hiihtovaikuttaja ottivat puheeksi Ruotsin Vasaloppetin kaltaisen hiihtotapahtuman synnyttämisen myös Suomeen.
Pihkala hahmotteli reittiä ensin kartalla, sitten omilla maastokäynneillä. Vuoden 1954 alussa hän esitti suunnitelmansa Suomen Kuvalehdessä.
Jo saman vuoden helmikuussa Tunturilatu ry:n 14 hiihtäjän testiryhmä lähti Niinisalosta koehiihtoon. Se tehtiin kaksipäiväisenä. Ryhmä yöpyi Kyröskoskella ja jatkoi sunnuntaiaamuna päätöspisteeseen Ylöjärvellä.
Pirkan Hiihdon reitti oli saanut vahvistuksensa. Alkoi vuoden kestänyt tiivis valmistelu, ennen kuin tykinlaukausten ja valorakettien saattelemana 415 miestä lähti 6. maaliskuusta 1955 Niinisalosta matkaan. Lamminpään maalin heistä tavoitti 381.
Pirkan Hiihdon tarina oli syntynyt ja jatkuu yhä. Sunnuntaina maaliskuun 2. päivänä tapahtuma järjestetään jo 69. kerran ja lähes Tahko Pihkalan alkuperäisellä reitillä.
Hiihto ja Pirkan Hiihdon kaltainen laturetki kiinnostaa yhä. Viime vuoden Pirkan Hiihdon maaliin hiihtäneiden kokonaismäärä oli 1 422. Ainoa uhka tapahtumalle on viime vuosina lisääntyneet Etelä-Suomen oikukkaat talvet.
”Väki ei pääse hiihtämällä harjoittelemaan ja hankkimaan kuntoaan, jos talven alkukuukausien lumitilanne on huono. Se vaikuttaa väistämättä osanottajamäärään, vaikka itse Pirkan Hiihto pystyttäisiinkin järjestämään”, toteaa Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.
Kankaanpään Niinisalo lähtöpaikkana ja Ylöjärven Teivon ravirata maalipaikkana on lähtökohtana myös 69. Pirkan Hiihdolle.
”Vaihtoehtosuunnitelmana pidetään alusta pitäen 60-80 kilometrin Kangas-Pirkkaa, mikä toteutettaisiin reitin lähtöpäässä, Niinisalon ja Jämin kangasmaastoissa, missä lunta on varmemmin, Syrjänen kertoo.
Kangas-Pirkkaan jouduttiin turvautumaan viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta viikkoa myöhemmin Reppuhiihto pystyttiin järjestämään täydellä 90 kilometrin matkalla.
Vallitseva tammikuun puolivälin lumitilanne ja lämmin jakso ei mahdollista tapahtumaa koko reitillä, vaikka se ehti olla paikoin hyvässä hiihtokunnossa. Lumi on huvennut kuitenkin nopeasti ja pohja on jäinen.
Huonon jakson jälkeen, pitkän aikavälin ennusteen toteutuessa, olisi Pirkan Uralle tammikuun lopulla luvassa uutta lunta. Se antaa järjestäjille uskoa jopa täyden matkan toteutumiseen.
Kolme uutta hiihtokuningasta
Uusia hiihtokuninkaita saadaan tämänkin vuoden tapahtumassa. Maalin saavuttaessaan Pekka Hakala, Harri Mäkelä ja Jari Pihlajamäki saavat 50 suoritusta täyteen. Ensimmäiset hiihtokuninkaat kruunattiin vuonna 2004. Heitä on nyt yhteensä 29.
Kunniahiihtäjiä eli 25 täysmatkaa suorittaneita on yhteensä 841. Heistä miehiä on 808 ja naisia 33. Ensimmäiset kunniahiihtäjät kruunattiin vuonna 1979. Naisten sarja tuli Pirkan Hiihdon ohjelmaan vuonna 1973 ja ensimmäiset naiskunniahiihtäjät kruunattiin vuonna 1997.
- PIRKAN HIIHTO SUNNUNTAINA 2.3.2025 JA PIRKAN REPPUHIIHTO LAUANTAINA 11.3.2025.
Pirkan Hiihdon ilmoittautuminen on avattu tapahtuman verkkosivuilla. Pirkan Hiihdon toimisto on auki helmikuun ajan osoitteessa Sarvijaakonkatu 32, 33540 Tampere.
Sarjat: Pirkan Hiihto 90 km, Retki-Pirkka 52 km, Retki-Pirkka 2008-2013 syntyneet, Puoli-Pirkka 45 km, Puoli-Pirkka 2008-2013 syntyneet, Neliveto/joukkue
Reppuhiihto 90 km, Puoli-Reppuhiihto 52 km, Reppuhiihto Neliveto
Lisätiedot: Pirkan Hiihdon huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101