Etelä-Suomessa jo muutaman vuoden jatkunut yleinen talvisäätila, eli ”epävakainen” on vähän kuin puolivahingossa saanut aikaan sen, että talvisiin kuntoilumuotoihin ja etenkin hiihtoon liitetään nykyään enemmän negatiivisia kuin positiivisia ajatuksia. Ei pääse hiihtämään, ei kannata lähteä, ei voi..

Pirkan Hiihdon järjestäjät jos ketkä tuntevat vähälumisen talven peikon painon harteillaan. On käytetty mm. termiä tehdä vaikka väkisin, jos vain jossain lapioitavaa lunta riittää. Tämä jo valmiiksi taisteluasemissa odottava asenne saa nyt riittää. Yhteinen mottomme, se yksi ja ainoa asia, mikä kannattaa muistaa, on kirjoitettuna 2018-mainosesitteemme kanteen.

Maaliskuun alussa haluamme tarjota osallistujille tuon nautinnon ja sitä varten on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Sunnuntaina 4.3. perinteisen 90 kilometrin täysmatkan sijaan voimme tarvittaessa toteuttaa tapahtuman reittimme alkumaastossa, 60–80 kilometrin Kangas-Pirkkana, joka viime vuoden Reppu-Pirkassa toteutettiin menestyksekkäästi. Tapahtuma voidaan myös siirtää järjestettäväksi seuraavan viikon lauantaina 10.3.2018