Kahden vuoden tauon jälkeen perinteinen Pirkan Hiihto klassisella reitillä Kankaanpään Niinisalosta Ylöjärven Teivoon pystytään järjestämään. Tämän ilosanoman vahvistaa Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.

-Tähän mennessä kertynyt lumimäärä on niin suuri, että se kestää viime päivien lauhatkin jaksot. Niinisalon mittausasemalla lumensyvyydeksi mitattiin maanantaina 66 senttiä. Se vahvistaa käsityksemme hiihdon onnistumisesta sunnuntaina 6. maaliskuuta, Syrjänen toteaa.

Myös suotuisa kehitys koronarajoitusten purkamisessa mahdollistaa osaltaan tapahtuman järjestämisen.

-Vahva suosituksemme hiihtoon osallistuville on kuitenkin käyttää maskia ennen tapahtuman alkua linja-autoissa sekä lähtökansliassa asioidessa ja myöskin hiihdon jälkeen maalialueella. Kaikkein tärkeintä on, että hiihtoon lähdetään vain täysin terveenä, Syrjänen muistuttaa.

Pirkan ura noudattelee edelleen jo Tahko Pihkalan 1950-luvulla hahmottelemaa reittiä. Lukuisia uudistuksia on silti vuosien saatossa tehty.

Järjestelyjen osalta suurimmat muutokset ovat lähtöpaikalla Niinisalossa, missä tukikohdaksi tulee varuskunta-alueen ulkopuolella sijaitseva varuskuntakerho. Sieltä lähtijät siirtyvät hiihdon perinteiselle lähtöpaikalle kävelyreittiä pitkin.

Myös uusi ajanottojärjestelmä on käytössä ensimmäistä kertaa. Hiihtäjän numerolapun tunniste rekisteröi lähtöportilla hiihtäjät, jolloin ilmoittautuneista tiedetään nyt matkaan lähteneet, samoin saadaan hiihtäjien väliajat Kyröskosken koululla.

Tänä vuonna uutena on myös Hietaniemen sahan huoltopiste Hämeenkyrössä. Se korvaa Rokkakosken huollon. Uusi huoltopiste sijaitsee parisen kilometriä ennen entistä huoltopaikkaa. Sen jälkeen tulee toisena uutena Äkönmaan laavulle, ennen pitkää nousuosuutta, kevyt huoltopiste.

Ensimmäinen Pirkan Hiihto suksittiin vuonna 1955. Perustajansa Tahko Pihkalan mukaan tapahtuma on hiihtokauden huipentuma, johon on tähdätty ja jota varten harjoiteltu. Kun tänä talvena hiihtokansa on hyvän lumitalven ansiosta päässyt myös Etelä-Suomessa suksille, voidaan Pihkalan sanoin todeta: ”Vielä suurenmoisemmaksi muodostuu tällainen hiihtokauden päätössävelmä sille, joka läpi talven hiihtämällä on hankkiutunut kevätkuntoonsa ladun koulussa.”

66. Pirkan Hiihto järjestetään sunnuntaina 6. maaliskuuta. 90 kilometrin täysmatkan lisäksi on mahdollista hiihtää myös Retki-Pirkka 52 kilometrin (perinteinen/vapaa) Niinisalosta Kyröskoskelle ja 45 kilometrin Puoli-Pirkka (perinteinen/vapaa) Hämeenkyrön lentokentältä Teivoon.

90 kilometrin päämatkan voi suorittaa myös viestihiihtona Neliveto-sarjassa. Lauantaina, viikko Pirkan jälkeen järjestetään omahuoltoperiaatteella, ilman ajanottoa Pirkan Reppuhiihto.  Reppuhiihdossa on myös ensimmäistä kertaa mukana 52 kilometrin puolimatka sekä neliveto.

Lisätiedot:Pirkan Hiihto ry, puheenjohtaja Tapio Syrjänen 050 588 5332,
huoltopäällikkö Jouni Välisalo 045 638 5101