Pirkan Soutu starttasi perinteisesti heinäkuun viimeisenä lauantaina aamupäivällä upeassa säässä, jolloin soudettiin pienpuuveneiden keskimatkan SM-kilpailut sekä kunto- ja melontasarjat; klo 15 pamahti kirkkoveneiden Toisen Aallon lähtölaukaus. Soutajat eivät olleet koronasta lannistuneet, sillä SM-souduissa maaliin tuli 141 soutajaa, kuntosoudussa 33, melonnassa 16 ja Toisessa Aallossa 137 soutajaa. Sunnuntain kirkkoveneiden kilpasarjassa oli mukana 11 joukkuetta. Tänä vuonna soudun pystyi suorittamaan omatoimisesti Mun Soutuna, johon ilmoittautui kymmeniä soutajia ja 5 kirkkovenettäkin. Kun mukaan otetaan myös 4.8. Retkisoutuun ilmoittautuneet soutajat, tämän vuoden Pirkan Soutajien määrä on noin 700.
Pienpuuveneiden SM-souduissa jaettiin kultamitalit 29:ssä sarjassa ja eipä pois jäänyt tänäkään vuonna kaikki Pirkan Soudun soutanut Pentti Havanka, Virtain Urheilijat, 43 soutua. SM-sarjoista löytyivät 20. kerran soutaneet Seija Havanka ja Aimo Väisänen Virtain Urheilijoista sekä Marika Kallio Ikaalisten Soutajista. 10 kertaa tuli täyteen Mikko Ylösellä (SMARK), Jouko Tyrkkäällä (Keravan Urheilijat); Ari Oravalla, Mauri Hautalalla ja Hannu Mannisella sekä Kimmo Möröllä (Takon Soutajat).
Kunto- ja melontasarjassa kuntoaan ylläpitivät 43. kerran ”rautakourat” Matti Nikander ja Seppo Savolainen, 20. kerta tuli Jukka Soiniselle ja Pekka Nurmiselle ja 10:en Pirkan Soudun soutivat Martin Löfström sekä Heikki Jantunen.
Kirkkoveneiden Toisessa Aallossa oli mukana 10 venekuntaa. Tämän kirkkovenelähdön tarkoituksena on koota Pirkan kiertäjiä (kaikki 4 Pirkan osatapahtumaa vuosittain kiertävät) ja muita kerättyjä porukoita haastamaan itsensä kelloa vastaan tai kiertämään Luodon saaren leppoisaan tahtiin. Tänä vuonna Toisessa Aallossa oli mukana 34 ensimmäistä kertaa Pirkan Soudussa soutavaa. Toisestakin Aallosta löytyivät Pertti Ontto sekä Aulis Metsälä, joilta löytyy kaikki 43 Pirkan Soutua. Eikä pidä unohtaa Paavo Sutta (42), Vesa Halmetta (40), Reino Kivimäkeä (40) ja Kauko Myrskyrantaa (40), joiden yhteissaldo on 162 Pirkan Soutua!
Kaikista säätiedoista poiketen sunnuntain kirkkoveneiden kilpasarja soudettiin auringon saattelemana. Mukana oli yhteensä 11 venekuntaa: avoimessa 8 joukkuetta, yksi naisten joukkue sekä 2 sekajoukkuetta.
Avoimen sarjan voitosta käytiin tiukkaa kamppailua kahden tutun venekunnan kesken ja voiton vei Virtain Urheilijat ajalla 2.26.08; Kalmarin Soutajat hävisi voittajalle vain 25 sekuntia (2.26.33). Kolmantena maaliin saapui NRC Porvoo ajalla 2.35.30.
Naisten sarjan voitto meni Ikaalisten Soutajille ajalla 2.55.37. Sekasarjassa kilpaili kaksi joukkuetta, joista ahkerammin souti Vihtavuoren Pamaus aikaan 2:44.21., 5 sekuntia nopeammin kuin viime vuonna. Toiseksi tuli Kuhin Soutajat ajalla 2:47:31.
Avoimesta sarjasta löytyi Seppo Peltola ja Tapio Tunturi, jotka ovat soutaneet myös kaikki 43 Pirkan Soutua! 30 soutua tuli täyteen Jari Maanojalla sekä Ari ja Pasi Sippolalla. Rainer Mäkelä sai pyöreät 20 soutua täyteen.
Pirkan Soudussa oli monipuolinen liveseuranta: kisoja pystyi seuraamaan Racemap-sovelluksen avulla ja lauantain aamupäivän kisat sekä sunnuntain kirkkoveneiden kilpasarja striimattiin kaikkien soudun ystävien seurattavaksi.
Sunnuntain kirkkoveneiden avoimen sarjan tiukkaa voittokamppailua voi katsoa esim. alla olevasta linkistä kohdasta, jossa vielä siinä vaiheessa toisena ollut Virtain Urheilijat aloitti raivoisan loppukirinsä ja onnistui ohittamaan Kalmarin Soutajat.
https://youtu.be/FJmX4RP2PSE?t=8854
Keskiviikon Retkisoudun aallot keikuttivat hieman reippaammin veneitä, mutta sää pysyi kesäisen kauniina ja reipas myötätuuli takaisin soutustadionille siivitti soutajat hymyyn. Retkisoutajista 10-kerran Visakoivumitalin ansaitsivat Vesa Laaksonen, Jarmo Lahtinen, Pekka Saari, Teijo Sirniö sekä Jari Pihlajamäki.
Tässä vielä TULOKSET PISO2021.
Mun Soutuun osallistuneet lisätään tulosluetteloon syyskuun alussa, kun suorituksen tekemiseen annettu aika on loppunut 31.8. Palautathan suorituksesi viipymättä.
- foto Pekka Aarnivala
- foto Pekka Aarnivala
- foto Tarja Palola
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- foto K-M Pänttönen
- foto K-M Pänttönen
- foto Matti Hannula
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala
- foto Pekka Aarnivala
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala
- Foto Janna Virtanen
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- Foto Janna Virtanen
- foto Pekka Aarnivala
- foto K-M Pänttönen
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala
- foto Pekka Aarnivala
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala
- foto Matti Hannula
- foto Matti Hannula
- Foto Janna Virtanen
- Foto Janna Virtanen
- foto Matti Hannula
- foto Pekka Aarnivala